Tokmanni

Tokmanni-konserni on Suomen suurin halpakaupan toimija.

Tarjoamme asiakkaillemme tuotteita eri elämänvaiheisiin ja eri tarpeisiin halvalla, laadukkaasti, helposti ja nopeasti.
Tokmanni, Tarjoustalo, Robinhood ja Maxi-Kodintukku ovat osa noin 150 myymälän ja verkkokaupan Tokmanni-konsernia.

Tokmanni-konserni on Pohjoismaiden suurin käyttötavaroiden myyntiin keskittynyt halpakauppaketju. Konserniin kuuluu yhteensä 149 myymälää myymäläketjujen Tokmanni, Tarjoustalo, Robinhood ja Maxi-Kodintukku alla. Konserni yhdistää kaikki myymäläketjunsa Tokmanni-ketjunimen alle vuoden 2015 loppuun mennessä. Myymäläverkosto kattaa koko Suomen etelästä pohjoiseen ja idästä länteen. Pohjoisin myymälä on Rovaniemellä ja eteläisin Hangossa. Myymäläketjujen lisäksi konserniin kuuluu verkkokauppa. Vuonna 2014 konsernin liikevaihto oli 734 miljoonaa euroa. Tokmanni-konserni työllistää tällä hetkellä noin 3 000 henkilöä.

Asiakaslupauksemme on tarjota asiakkaillemme edullisesti laadukkaita tuotteita laajalla valikoimalla

Arjen vastapainoksi me kaikki tarvitsemme hemmottelua, hauskuutta, tunnelmaa ja elämyksiä. Tarjoamme esimerkiksi kotiin, pukeutumiseen, vapaa-aikaan ja hygieniaan liittyvät tuotteet helposti, nopeasti ja luotettavan edullisesti.

Ostamisen nopeus ja helppous syntyvät siitä, että olemme siellä missä liikut

Halvan hinnan rinnalle olemme luoneet kokonaisvaltaisen ja yhtenäisen myymäläketjun, jonka tavoitteena on luoda paras mahdollinen asiointikokemus asiakkaillemme. Myymälöissämme asioidaan vuosittain yli 50 miljoonaa kertaa. Aina avoinna olevasta verkkokaupastamme voi tilata tuotteitamme kätevästi esimerkiksi kotiin, työpaikalle tai noutomyymäläämme.

Haluamme toimia tehokkaasti ja kehitämme jatkuvasti toimintaamme niin, että voimme tarjota asiakkaillemme yhä edullisempia tuotteita 

Asiantuntevan ja osaavan henkilöstön, toimivan osto-organisaation ja tehokkaan logistiikan ansiosta myymäläverkostomme pystyy tuottamaan asiakkaillemme sekä kotimaisia että kansainvälisiä merkkituotteita edullisin hinnoin.

Tavoitteemme on, että asiakkaamme kokevat Tokmannin luotettavana toimijana ja pitävät Pohjoismaiden suurimman halpakauppaketjun toimintaa laadukkaana. Pyrimme siihen, että asiakkaamme arvostavat myymäläverkostomme laajuutta sekä tuotevalikoimiemme monipuolisuutta. 

Me Tokmannilla yhdistämme kaikki myymäläketjumme yhdeksi isoksi Tokmanniksi vuoden 2015 loppuun mennessä

Viime vuoden aikana yhdistimme jo kaikki Vapaa Valinnat, Säästöpörssit ja Maxi-Makasiinit osaksi Tokmanni-ketjua. Myös kaikki eteläisessä Suomessa tutut Tarjoustalot, erityisesti itäisessä Suomessa tutut Robinhoodit sekä Kajaanissa ja Kuopiossa sijaitsevat Maxi-Kodintukut palvelevat lähitulevaisuudessa aiempaa viihtyisämpinä, monipuolisimpina ja modernimpina Tokmanneina. Yhtenäisen Tokmanni-myymäläketjun avulla voimme tarjota entistäkin paremman mahdollisuuden tehdä erittäin edullisia ostoksia laajasta ja monipuolisesta tuotevalikoimastamme.

Monikanavaisuus konsernissamme tuo uutta näkökulmaa asiakaslupauksen toteutumiseen. Vuonna 2012 aloittanut verkkokauppamme tarjoaa laajan tuotevalikoiman myötä asiakkaillemme mahdollisuuden tutustua tuotteisiimme sekä vertailla tuotteita ja tehdä ostoksia kellonajasta riippumatta.